Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tuuli. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tuuli. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Gekot helppoja, skinkit hirviöitä

Gekot ovat paritelleet hyvällä menestyksellä useampaan kertaan.
Skinkit... Ovatkin sitten ihan toinen tarina.


Tuuli-neiti kasvattelee mahaansa sen näköisenä, että kohta on varmaan ensimmäisen munimisen aika. Sade sen sijaan aloitti vähän myöhemmin ja alkaa toivottavasti nyt kasvatella munia. Sumu oli hirvittävän asiallinen ja fiksu herrasmies molempia tyttöjä kohtaan ja hoiti hommat onnistuneesti. Mun mielestä niiden parittelu on jotenkin suorastaan hellyyttävää.

Nyt siis vain odotellaan. Wetbokseihin on vaihdettu kostea turve munimista varten molemmille tytöille ja hautomo on käynnistetty, jotta se on valmiina heti, kun ensimmäiset munat saadaan maailmaan. Tuuli ei enää syö, mikä on kovin tavallista muniville naaraille.

HUOM! Tänä vuonna ainakin alkupään poikaset haudotaan pojiksi!

Tuuli pallomahansa kanssa,
hautomoviritelmä taustalla terran päällä.

Ja sitten ne skinkit. Kerran ne oli mulla jo aiemminkin tuossa lattialla, skinkkiturvallisesti rajatulla alueella. Eivät välittäneet toisistaan. Tänään sen sijaan, Thor lähestyi Sabiaa ja puri, jolloin Sabian periaatteessa pitäisi olla rauhassa paikallaan. Joopajoo. Kävi Thoriin kiinni, raivolla. Molemmissa on nyt naarmuja, ei onneksi sen pahempaa. Vielä.

En mä uskalla odottaa, että lopettaako ne itsekseen sen tappelun ja parittelevat, kun nuo hulluthan puree toisiaan ihan kunnolla. Sabia puri Thoria naamasta niin että kuului rusahdus - en tiedä oliko se Thorin pää vai Sabian leuat... Kumpikin näyttäisi olevan ihan kunnossa, että ilmeisesti mitään vakavaa ei tapahtunut.

Sabia on kiukkuinen kuin ampiainen. Tai pahempikin. Huhhuh. Hanskat kädessä saa käsitellä, vaikka eihän sen hampaat pahaa jälkeä tee - ei silti huvita kokeilla. Onneksi sentään Thor on ihan leppoinen kaveri ihmisiä kohtaan, se hengasi miehen hupussakin. Jostain syystä skinkit köllöttelevät hupparin hupussa oikein mielellään - ainakin kaikki kolme tapaamaani yksilöä.

Sabia ja Thor ennen tappelua

No, jatketaan harjoituksia...
Onneksi sentään gekot on helppoja ja dubiatkin lisääntyvät.

ps. gekonpoikasista otan varauksia vastaan: frostdangers(at)gmail.com

sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Gekkolapsia laitettu alulle

Pieniä gekkolapsia laitettu tilaukseen ja munien odottelu alkaa.

Luvassa siis normaaleja, mack snowta, patternlessia ja mack snow patternlessia. Het. geeneihin nyt tässä sen enempää puuttumatta.

lauantai 24. syyskuuta 2016

Tuuli saapui

Tuuli saapui joukkoomme maanantaina 12.9.

Ensimmäinen kuva, heti kun sain boksin käteeni :)

Tuuli on Tsekeistä kotoisin ja väriltään MackSnow RainwaterAlbino MurphyPatternless het Eclipse. Kuoriutunut 01/2016 ja painoa tällä hetkellä 42 grammaa.

Tuuli tuli mulle HAMMin matelijamessujen kautta suoraan kasvattajaltaan Jakub Dolezelilta. Saksasta Suomeen gekon toi suomalainen matelijaharrastaja pientä maksua vastaan. Itse ajoin Tampereelta Turkuun hakemaan gekon - työpäivän jälkeen. Mutta mitäpä sitä ei tekisi elukoiden vuoksi...

Ja sitten kuvia!

Kotona, juuri ennen omaan terraan pääsyä.



Mitkä jalkalihakset! :D

Muutamia järkkärilläkin otettuja kuvia alla.
Näissä värit vähän todellisemmat.




Tässä vielä kasvattajan ottama kuva neidistä :)
On se tuosta ehkä vähän kasvanut, en tiedä milloin otettu.

Varmaan moni aloitteleva herppeilijä miettii, kuinka "tilata" Hammin messuilta itselleen juuri se harvinainen tai erikoisen värinen matelija/ötökkä/asia, jota ei Suomesta saa. No, ei se ole edes vaikeaa:

1. Etsi haluamasi otus netistä / Facebookin ryhmistä (mm. Terraristika Hamm - Terraristik Börse, Terraristika Hamm - "MARKTPLATZ" ja Hamm And Houten Reptile Classifieds) ja ota yhteyttä myyjään.
2. Etsi joku, joka on menossa Hammiin ja voisi tuoda matelijan korvausta vastaan sinulle (kysy esim. Facebookissa oman alueesi herppiharrastajien ryhmässä tai jossain niistä "valtakunnallisista")
3. Hoida rahaliikenne, vastaa kummankin osapuolen kysymyksiin, anna kummallekin toistensa yhteystiedot.
4. Lähempänä, sovi matelijan kuljetuksesta/noudosta Suomen päässä kuljettajan kanssa.

Ei siinä juuri sen kummempaa tarvita. Myyjä ja kuljettaja osaavat kyllä kysyä kaikki tarpeelliset asiat ja oletettavasti kumpikin osapuoli on sen verran kokenut, että herpin kuljetus, pakkaus ynnämuu hoituu asianmukaisesti. Kannattaa myös varmistaa, että matelijan mukana tulee kaikki tarvittavat paperit (cites yms.) ja vaikka ei tarvitsisikaan, niin jonkinlainen dokumentti eläimestä on hyvä olla, jossa lukee sen perustiedot. Näitä saatetaan kuulemma tullissa haluta ihmetellä, ja siellä kun harvemmin on asiasta ymmärtäviä ihmisiä, on eläinten maahantuonnin laillisuus huomattavasti helpompi todeta, kun jokaisesta on omat dokumenttinsa olemassa.


Sabian löysin kirjoittelemalla lukuisia "etsitään" ilmoituksia Hammin "markettipaikoille" ja tämän uuden gekon bongasin ihan kasvattajan nettisivuilta ja tiedustelin, josko hän olisi tulossa seuraavaan Hammiin. Kuljettaja Saksa-Suomi välille löytyi Facebookin suomalaisista herppiryhmistä kyselemällä.

Tuulin terra (A2) vähän ennen liskon saapumista

Tuuli pääsi eteiseen asumaan, terraan A2 eli samanlaiseen kuin A1 (jossa Sabia asui). Kyseessä on siis akvaario, joka on ollut eläinkaupassa käytössä ja sieltä edullisesti hankittu. Tausta on Lidlin "kontaktimuovia" ja pohja rautakaupasta ilmaiseksi saatua muovimattoa, joka on liimattu ja saumattu pohjaan kuten muissakin terroissani.

Sisustukseen on vielä tulossa muutoksia, ainakin joitain puita ja sellaista. Lämpömatto löytyy samasta päädystä kuin valkoinen piilo (josta Tuuli ei ole tykännyt yhtään, joten se lähtee varmaan vaihtoon).

Wetboksi jätskipurkista, lidlin muovit päällä, samaa kuin taustassa.

Tuuli on sopeutunut tänne oikein hyvin, levitellyt ahkerasti kalkkia pitkin terraa ja syönyt kiltisti itse kasvatettuja jauhomatoja kiposta. Nämä kaksi muuta kun eivät syö kiposta mitään, eivätkä normijauhiksiin koske, niin olen ihan tyytyväinen, että joku gekko sentään menee helpolla. Muutakin ruokaa tullaan toki tarjoamaan. Ensimmäinen jättijauhiskin koteloitui, että ehkä mä saan nekin vielä lisääntymään.

Aika ujo tyyppi tuo on, ainakin vielä. Hirveästi ei jää maailman menoa ihmettelemään, vaan kipittelee melko nopeasti piiloon, kun terran ulkopuolella on liikettä. Sumu ja Sade sen sijaan tulevat piiloistaan esille, jos terrojen lähellä jotain kolistelee. Ehkä se siitä vielä rohkaistuu, kunhan tottuu ja kotiutuu kunnolla. Ja miten vikkelä se onkaan! Kuljetuspurkista terraan siirrettäessä se ehti jo juoksennella mua pitkin ties miten ja on muutenkin aika sähikäinen. Pistetään iän piikkiin, toistaiseksi.

Seuraavaksi sitten Sabian kuulumisia,
skinkkineiti muutti isompaan terraan!