sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Tavallinen lauantai-ilta

On lauantai-ilta.
Odotan jännityksellä viestiä Hammin messuilta.

Skinkki on poimittu myyjältä ReptileManiacsin tyyppien haltuun ja kaikki on hyvin.
Nyt enää odotetaan maanantaita, jolloin ukkosen jumala saapuu kotiin.

Jotenkin tuo kyseinen maanantai tuntui ensin olevan niin kovin kaukana,
sitten yllättäen se onkin jo melkein täällä. Sekä maanantai, että Thor.

Sabia on vielä tyytyväisen tietämätön tulevasta sulhasestaan.

Aika laittaa terraarioita kuntoon. Liukuovelliseen terraan (B) tausta Lidlin kontaktimuovista ja Sumun rojut sinne ja gekko itse perässä. Sumun entisen terran (C) pesu ja sinne turvetta, orkideamultaa, lämpölamppua ja muuta, sitten puisia asioita uuniin desinfioitumaan ja gekkojen ruokintaa.

Kyllähän se lauantai-ilta näinkin menee, mitä sitä muutakaan... Totta puhuakseni, ei ole ihan liian montaa vaihtoehtoa, mihin olisin tämäntyylisen lauantai-illan valmis vaihtamaan.


Sabia sotki leukansa mustikkaan.

Sumu ihmetteli, kun nostelin sen vanhasta terrasta tavaraa pois.


Vähän harmitti kaataa kerros turvetta kauniin kivikuvioisen muovimaton päälle, mutta onneksi asiaa helpottaa se, että vieressä nököttää rulla (60x200cm) tasan samanlaista muovimattoa, jonka bongasin edullisena valmiina palana rautakaupasta. Liukuoviterran (B) pohjamatto on irtonainen ja sen voisi joskus vaihtaa tuollaiseen nätimpään, kun nyt siellä on tosiaan tuollainen karkea harmaa, jossa on haalea tekstikin reunassa rumentamassa. Kyseessä siis ilmaiseksi saatu jämäpala, jonka moitteettomista osista on tehty mm. pohjamatto Tuulin terraan (A2).

Sumu ja Sumun uusi asumus, terra B.

Nyt odotetaan maanantaita, ja parin puisen jutun jäähtymistä, jotta ne saadaan lisättyä terroihin uunituksen jälkeen. Voi kyllä, tulette saamaan uudesta tulokkaasta (ja sen asumuksestakin) kuvia tuota pikaa! Oheisista kuvista ylemmät ovat "vanhoja" (marraskuulta) ja neljä viimeistä nyt lauantailta.

Tässä kuitenkin pari kuvaa, jotka sain myyjältä jonkin aikaa sitten:



Maanantaina nähdään!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tarkastetaan ennen julkaisua :)